Yhteinen alkoholiohjelma
Etelä-Kymenlaaksoon
Teksti Eeva-Liisa Frilander-Paavilainen, eeva-liisa.frilander-paavilainen at kyamk.fi
Kotkassa julkistettiin 13.3.07 Alkoholiohjelman kuntakumppanuushankkeen yhteinen julkaisu.
Hankkeessa on ollut mukana Kymenlaakson AMK:n terveysalan opiskelijoita sekä Kymenlaakson AMK:n yliopettaja Eeva-Liisa Paavilainen-Frilander ja lehtorit Mirja Nurmi ja Leena Wäre.
Etelä-Suomen lääninhallitus käynnisti vuonna 2003 Kotkan kaupungin päihdetyöryhmän kanssa yhteistyön, jonka tarkoituksena oli luoda ylikunnallinen malli paikallisesta vaikuttamisesta alkoholiasioissa. Mukaan tulivat myös Hamina, Vironlahti, Pyhtää ja Miehikkälä. Hanke jatkuu kevääseen 2008.
Yhteistyöhankkeen tavoitteisiin kirjattiin perheiden tukeminen ja lasten ja nuorten päihteiden käytön vähentäminen sekä riskikäytön tunnistaminen sosiaali- ja terveydenhoidossa, varhainen puuttuminen sekä motivointi päihteiden käytön vähentämiseen mini-intervention keinoin. Näistä on alueella valittu hankkeen erityistavoitteiksi nuorten alkoholinkäytön aloitusiän myöhentäminen ja varhaisen ja nopean puuttumisen tehostaminen.
Hanke kokonaisuudessaan liitettiin ensimmäisten joukossa vuonna 2004 kumppanuussopimuksella kansallisen alkoholiohjelman 2004–2007 kumppanuushankkeeksi. Alkoholiohjelma 2004–2007 (https://rtstm.teamware.com/Resource.phx/alkoholi/index.htx) on työkalu, joka ohjaa alkoholihaittoja ehkäisevää työtä.
Hankkeen alussa pyydettiin mukaan myös Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysala. Tarkoituksena oli tarjota opiskelijoille mahdollisuus valita hankkeeseen liittyvistä kehittämishankkeista opinnäytetyön aiheita. Koko hankkeeseen keskeisesti liittyvä Kymenlaakson ammattikorkeakoulun osuus on toteutunut lukuisina (11 kpl) eri aiheisiin monipuolisesti liittyvinä opinnäytetöinä
Hanketta hallinnoidaan Kotkasta ja työskentelystä vastaa ohjausryhmä, ”työrukkanen” ja alatyöryhmät. Ohjausryhmään kuuluvat kuntien päihdeyhdyshenkilöt sekä jokaisesta kunnasta joku toinen viranhaltija. Näiden lisäksi edustajina ovat A-klinikkatoimi, mielenterveystoimi, terveyskeskus, valtakunnallinen mini-interventiohanke, Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, Etelä-Suomen lääninhallitus, poliisi ja Osuuskauppa Ympyrä.
Hankkeen tulokset
Alkoholiohjelman sekä hankkeen tavoitteet ovat niin laajat että ohjausryhmä päätti työskentelyn parantamiseksi perustaa erilaisia alatyöryhmiä:
1. Hoidontarpeenarviointi työryhmä kehitti kunta viitosten yhteisen päihdehoitoketjun ja ohjeistukset eri ammattilaisille käypähoitosuositusten pohjalta.
2. Koulutustyöryhmä aloitti toimintansa järjestämällä sosiaali- ja terveystoimen ammattilaisten kolmelle alueelliselle ryhmälle mini-interventiokoulutuksia.
3. Opinnäytetyöryhmässä oli hankkeeseen kiinnitetty yksi Kymenlaakson ammattikorkeakoulun sairaanhoitajaopiskelijaluokka. Hankkeen kautta luokka on saanut tehostetusti päihdetyön opetusta ja opiskelijat tekivät opinnäytetyönsä hankkeeseen liittyen päihdetyön eri alueilta.
4. Elinkeinotyöryhmä, jossa yhdessä lääni tarkastajien ja poliisin kanssa järjestettiin neljä alueellista koulutusta Osuuskauppa Ympyrän kassojen ja tuoteryhmävastaavien, Alkon ja vartiointiliikkeen henkilökunnalle omavalvonnasta, lainsäädännöstä ja hankalan asiakkaan kohtaamisesta.
Työryhmien työskentelyn lisäksi on hankkeessa tehty erilaisia tempauksia: vesipullokampanja nuorille jokaisessa kunnassa, Audit-testin markkinointi terveysasemilla ja tapahtumissa (Meripäivät), vuodenvaihteen linja-autokampanja Audit-kysymyksin. Paikallisen sanomalehden kanssa on toteutettu päihteisiin ja niiden käyttöön liittyvä artikkelisarja. Hankkeen ohjausryhmän jäsenet ovat osallistuneet valtakunnallisen alkoholiohjelman seminaareihin ja koulutuksiin sekä päihdepäiville ja alueellisiin sekä paikallisiin tilaisuuksiin.
Yhteistyö jatkuu hankkeen päättymisen jälkeenkin ja suurin osa toiminnoista, lähinnä uudet toimintatavat, jäävät toivottavasti pysyväksi toiminnaksi, sillä ne eivät vaadi erillistä rahoitusta toteutuakseen.
Hankkeen kautta tullut yhteistyön tiivistäminen on hyvä alku. Alueellinen työskentely vaatii kuitenkin vielä uudenlaista asennoitumista eri sektoreilta ja mahdollisesti uudenlasia rakenteita kuntien kesken. Tulevaisuudessa voi ehkäisevässä päihdetyössä olla mahdollisuus yhdistää resursseja ja palvella näin kaikkia viittä kuntaa
Lisätietoja
Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
Yliopettaja Eeva-Liisa Frilander-Paavilainen, eeva-liisa.frilander-paavilainen at kyamk.fi
P. (05) 220 8730 tai 044 702 8721 |