Kymenlaakson ammattikorkeakoulu / Koskinen
15/98
5.11.98
III vsk.

Paluu Koskisen pääsivulleSivulle 1Sivulle 2Sivu 3Sivu 4Sivu 5Sivu 6Sivu 7Sivu 8Sivulle 9Sivulle 10



Rehtori Erkki Ojanen
Merenkulun opetus 130 vuotta ja tekniikan opetus 100 vuotta
Pääjuhla 23.10.1998 kello 15 Koteko, kotka

Rehtori Erkki Ojanen: Historiallinen katsaus
 
 
 

Arvoisa juhlaväki, hyvät naiset ja herrat!

Vietämme tänään laaksokuntamme sekä menneen kehityksen kannalta tärkeiden koulutusalojen syntymäpäiviä. Merenkulun suomenkielinen koulutus alkoi 130 vuotta ja tekniikan koulutus 100 vuotta sitten silloisessa Kaakkois-Suomen keskuksessa Viipurissa. Viipurissa ei ehditty kummallakaan alalla ensimmäisiksi Suomessa, mutta oltiin hyvin kärkiryhmän tuntumassa. Molemmat koulutusalat ovat olleet alusta asti vauhdittamassa sitä kehitystä, joka on muuttanut syrjäisen ja köyhän ankarissa sääolosuhteissa kamppailevan maatalousvaltaisen Venäjän autonomisen suuriruhtinaskunnan itsenäiseksi maailman rikkaimpien joukkoon kuuluvaksi pitkälle teollistuneeksi hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Ymmärtääksemme perustamisvaiheen ja koulutuksen käynnistämisen vaikeuksia on palautettava mieliimme tuon ajan olosuhteita. 1800-luvun Suomessa elettiin sääty-yhteiskunnan ehdoilla ja talouselämän kahlitsivat monenmoiset kiellot ja rajoitukset. Höyrykoneen myötä tulossa oleva teollinen vallankumous kaikkineen lieveilmiöineen ravistelu sääty-yhteiskunnan luutuneita asenteita. Tekninen kehitys kulki aikaisempaan nähden nopeasti eteenpäin. Vuosisadan alussa suurimmat laivat olivat 50 metriä pitkiä puisia purjelaivoja ja vuosisadan lopussa 200 metriä pitkiä teräksestä tehtyjä höyrylaivoja. Radiosta ei ollut tietoakaan ja muutkin merenkulun turvalaitteet olivat vähäisiä. Suomen rannikolla oli vuosisadan puolivälissä vain kuusi valomajakkaa. Ensimmäinen varsinainen jäänmurtaja saatiin vuonna 1890. Helsingin ja Hämeenlinnan välinen rautatie valmistui 1862 viisi vuotta Saimaan kanavan valmistumisen jälkeen. Vuoden 1890 alussa voitiin puhelimelle puhua jo Viipurista Helsinkiin. Vuonna 1878 Edison sai valmiiksi sähkölampun, sähkövalon yleistyminen vei toki vielä vuosia. Opiskelijoiden oli tyytyminen päreisiin ja öljytuikkuihin. Samoihin aikoihin sähkövalon kanssa sähkömoottori kehittyi käyttökelpoiseen muotoon. Langattoman tietoliikenteen läpimurto tapahtui vasta tällä vuosisadalla. Rudolf Diesel sai valmiiksi ensimmäiset kokeilunsa dieselmoottorilla vuonna 1897. 1800-luvulla luotiin myös suomalaisen koulujärjestelmän perusteet. Päättäjät olivat melko yksimielisiä koulutuksen merkityksestä kansakunnan hyvinvoinnin edistäjänä vaikkakin sen tarpeellisesta laadusta ja laajuudesta kiisteltiin. Tunnettu filosofi ja valtiomies J.V. Snellman esitti mielipiteenään, että nelivuotinen kansakoulu opettaisi kaiken sen minkä rahvas elämänsä aikana tarvitsi. Insinöörikoulutuksesta hän oli sitä mieltä, ettei Suomessa koskaan tarvita niin paljon insinöörejä, että niitä kannattaisi täällä kouluttaa. Sopiva stipendijärjestelmä turvaisi tarvittavat lukumäärältään vähäiset ulkomaiset opinnot.

 Teollistuminen ulkomaalaisten voimin Suomen teollistuminen 1800-luvulla käynnistyi ulkomaalaisten voimin. Suuri joukko ulkomaalaisia teollisuusmiehiä, Finlayson etunenässä havaitsivat täkäläiset edulliset tuotanto-olosuhteet ja suuret Venäjän sisämarkkinat. Hans Gutzeit on täällä Kotkassa näistä ulkomaalaisista teollisuusmiehistä tunnetuin. Hän perusti Kotkaan "Norskan sahan" vuonna 1872. Taatakseen sahan moitteettoman toiminnan toi hän mukanaan lähes satapäisen norjalaisen ammattilaisryhmän. Suomalaisten oli osaamattomina tyytyminen hanttihommiin. Näin oli lähes kaikissa tuon ajan teollisuuslaitoksissa, tekninen osaaminen tuotettiin ulkomailta.
Valtion ammatillista koulutusta ensimmäiseksi merenkulussa Merenkulkua oli näillä vesillä harrastettu jo vuosisatoja ennen kuin teollistuminen täällä alkoi. Merenkulun koulutus olikin ilmeisesti ensimmäinen valtion järjestämä ammatillinen koulutus maassamme. Venäjän keisarin antamalla kuulutuksella 3.4.1812 oli määrätty perustettavaksi ruotsinkielinen merikoulu Turkuun, Vaasaan ja Helsinkiin. Vaasan merikoulun toiminta käynnistyi jo seuraavana vuonna, muiden vähän myöhemmin. Viipuriin perustettiin ruotsinkielinen merikoulu vuonna 1817 ja sen ylläpitämiseen saatiin käyttää Katariina II kaupungille myöntämän paloapurahaston korot. Taloudelliset syyt lienevät olleet vaikuttamassa siihen, että Viipurin merikoulu aloitti toimintansa ennen Helsinkiä. Koulun toiminnasta on vain vähän tietoja käytettävissä. Koulu lopetettiin varsin pian perustamisen jälkeen vuonna 1826. Syynä ilmeisesti opiskelijapula, joka johtui siitä, että purjehdusta harrastava kansa itäisellä Suomenlahdella oli Suomenkielistä eikä vielä silloisten määräysten mukaan tarvinnut elinkeinonsa harrastamiseen pätevyyskirjoja. Merenkulkukoulutusta järjestettiin uudelleen 21.1.1863 annetulla asetuksella ja uudella ohjesäännöllä. Viipurilaiset olivat vuosikausia painostaneet hallitusta perustamaan suomenkielisen täydellisen merikoulun Viipuriin. Hanke onnistui vasta kun kaupungin porvaristo lupasi hankkia koululle tarpeellisen huoneiston, lämmön, valaistuksen, kaluston ja vuotuista ylläpitoa 2000 mk sekä palkata koululle vahtimestarin 6.8.1868 annettiin keisarillinen julistus merikoulun perustamisesta Viipuriin, tosin käsittämään vain perämies- ja itämerenlaivaluokat. Täydelliseksi merikoulu muuttui vuonna 1879 merikapteeniluokan perustamisen myötä. Perustamisjulistuksen mukaan koululle otettaisiin yksi opettaja vakinaisella vuosipalkalla, oka samalla toimisi koulun johtajana, sekä yksi opettaja virantekijäksi palkkiota vastaan. Kummankin velvollisuus oli opettaa suomenkielellä opetusainetta, joiden jako tulisi asianhaarain mukaan tarkemmin määrättäväksi. 
Leuto syksy siirsi opetuksen alkua Ensimmäisen lukuvuoden piti alkaa 15.10.1868, mutta yhtäkään oppilasta ei ilmaantunut. Leuto syksy antoi mahdollisuuden jatkaa purjehduksia tavanomaista pidempään, joten opiskelijat ilmoittautuivat koululle vähitellen lokakuun lopun jälkeen. Opettajistakin oli saatu palkattua vain toinen eikä hän olut merenkulun ammattilainen vaan ruotsinkielisen alkeiskoulun opettaja. Vasta 21.2.1869 merikapteeni Gustaf Sandman, jolle oli lähetetty Ouluun sähkösanomakäsky saapua Viipuriin, ryhtyi hoitamaan koulun johtajan ja opettajan tehtäviä. Hän toimi ansiokkaasti koulun johtajan yli 30 vuotta ja loi Viipurin merikoululle vakiintuneen aseman Suomen merikoulujen joukossa.

Ensimmäisenä lukuvuonna opiskelijoita ilmaantui lopulta 10 kappaletta. Opiskelijamäärä vaihteli koko Venäjän vallan ajan välillä rajustikin ollen alimmillaan lukuvuonna 1887-1888 4 kappaletta ja korkeimmillaan lukuvuonna 1905-1906 36 kappaletta. Keskimääräinen opiskelijamäärä oli 15 kappaletta, joista noin 70% suoritti merikapteenin, perämiehen tai laivurin tutkinnon. Opiskelijat tai sen aikaisen sanonnan mukaan oppilapset (keski-ikä yli 25 vuotta) tulivat pääosin Suomenlahden itäosan rannikkopitäjistä. Koulun toiminnan 30 ensimmäiseltä vuodelta kerätyn tilaston mukaan opiskelijat jakautuivat isäntoimen mukaan ryhmitellen seuraavasti: 72 % merenkulkijoita tai maanviljelijöitä jotka harrastivat kalastusta tai purjehdusta, 15 % kauppiaita, porvareita tai virkailijoita ja 13 % käsityöläisiä tai työläisiä. Opiskelijoiden ennen merikouluun tuloa saamasta koulusivistyksestä mainitaan, että alkuvuosina yli kolmasosa oli ollut pakotettu ominpäin hankkimaan vaaditut perustiedot. Myöhempinä vuosina opiskelijoilla oli selvästi enemmän aiempaa koulusivistystä merikouluun tullessaan, joillakin jopa yhteiskoulu tai lyseosivistystäkin.

Alkuajan arkistot hävisivät Lukuvuosi oli noin 6 kk:n mittainen ja opetusta annettiin 35 - 40 tuntia viikossa. Opetussuunnitelmasta noin puolet oli varattu merenkulun ja siihen liittyvien asetusten opettamiseen. Toinen puoli opetussuunnitelmasta oli varattu pääosin matematiikalle, mutta sisältyi siihen muitakin aineita kuten purjepiirustusta ja englannin kieltä. Mainittakoon, että höyrykoneoppi sisältyi opetussuunnitelmiin 1 viikkotunnin mittaisena vasta vuodesta 1899 alkaen merikapteeneille. Suomen itsenäistyttyä järjestettiin merenkulkualan opetus ja oppilaitosrakenne uudelleen. Suomen senaatin 20.9.1918 antamalla asetuksella lakkautettiin vanhat merikoulut Viipurin merikoulu muiden mukana ja perustettiin niiden tilalle merenkulkukouluja, ylempiä merenkulkukouluja ja merenkulkuopistoja. Tässä uudistuksessa Viipurin osalle jäi vain merenkulkukoulu, jossa ei enää voinut suorittaa merikapteenin tutkintoa. Nykyisestä koulun arkistosta ei löydy ajanjaksolta 1918-1943 yhtään vuosikertomusta tai muut asiakirjaa, jotka valaisisivat koulun toimintaa. Ilmeisesti arkistot hävisivät maailmasodan pyörteisiin.

Viipurin merenkulkukoulua ei talvisodan jälkeen ole toiminut Viipurissa. Lukuvuoden 1940-1941 koulu toimi Kotkassa, mutta seuraavina kolmena vuonna koulu ei  toiminut lainkaan. 15.11.1944 koulu aloitti uudelleen toimintansa Kotkassa, ja mikä parasta ensi kertaa sitten 1918 täydellisenä merenkulkukouluna käsittäen aliperämiehen, perämies ja kapteeniluokan  sekä laivurikoulun. Kevätlukukauden 1945 alkaessa koulussa oli 56 opiskelijaa. Koulun alkuperäinen kalusto ja kirjasto oli jäänyt talvisodan alussa Viipuriin ja vain puolustusvoimille luovutetut radiopuhelin ja suuntimalaite saatiin vaikeuksien jälkeen takaisin. Radiopuhelimesta puuttuivat kuitenkin radioputket, joten sekin oli uusien puuttuessa käyttökelvoton. Kalustoa ja vanhempaa kirjallisuutta saatiin kuitenkin jonkin verran lakkautetuilta Turun, Helsingin ja Kuopion merenkulkukouluilta. Niukat määrärahat eivät antaneet juurikaan mahdollisuuksia uusien laitteiden hankintaan, jos sellaisia olisi jostain ollut ostettavissa. Lukuvuosi 1944-1945 oli 1,5 kuukautta normaalia lyhempi, jonka vuoksi rehtori Rilas vuosikertomuksessa toteaa, ettei opetussuunnitelman oppimääriä kaikilta osin saavutettu. Osasyyksi hän esittää, että opiskelijat keskeytetyn sodan ja huonon ravinnon vuoksi saattoivat olla tavanomaista hidasoppisempia. Noiden sodanjälkeisten vuosien epävarmuus näkyy myös koulun nimessä. Vuoteen 1945 asti käytettiin nimeä Vanha Viipurin merikoulu, vuodet 1945-1947 entinen Viipurin merenkulkukoulu ja syyslukukaudesta 1947 alkaen Kotkan merikoulu. 

Wattin höyrykoneesta teollistumisen alku Vuonna 1975 englantilainen James Watt keksi ja sai toiminaan höyrykoneen. Tätä tapahtumaa pidetään teollistumisen lähtölaukauksena maailmassa. Teollistumiskehityksen myötä niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa vähitellen huomattiin, että hyvin suojatun ammattikuntajärjestelmän oppipoika kisälli systeemi oli riittämätön johtamaan toivottuun kehitysvauhtiin. Tarvittiin riittävän vankkaan matemaattis-luonnontieteelliseen pohjaan perustuvaa teknillistä koulutusta. Pariisiin perustettu Ecole Polytechnique lienee  ollut maailman ensimmäinen pysyväksi tarkoitettu tekniikan alan oppilaitos. Sen perustamista vauhdittivat teollisuuden tarpeiden lisäksi ilmeisesti myös ajankohtaiset sotilaalliset päämäärät. Oppilaitos perustettiin puolustusministeriön alaisuuteen. Myöhemmin siitä kehittyi maailman ensimmäinen teknillinen korkeakoulu. Vastaavat teknologiset instituutti perustettiin 1820 luvun loppupuolella mm. Tukholmaan ja Pietariin. 

Suomeenkin yritettiin ensin perustaa teknologinen instituutti. Keisari antoi sen perustamisesta vuonna 1835 asetuksen, mutta hanke ensin lykkääntyi ja myöhemmin kaatui, ilmeisesti senaatin epäröintiin. Tilalle perustettiin ensin vuonna 1842 sunnuntaikouluja ja 1847 teknillisiä reaalikouluja. Vuonna 1849 toimintansa alkaneesta Helsingin teknillisestä reaalikoulusta kehittyi ensin polyteknillinen ja myöhemmin Teknillinen korkeakoulu.

Aleksanteri III:n armollinen julistus Teknillisen koulutuksen rakenteellinen ratkaisu, joka on pääosin ollut voimassa aivan viime vuosiin asti, tapahtui 25.11.1885. Keisari Aleksanteri III antoi silloin keisarillisen majesteetin armollisen julistuksen, jolla säädettiin teollisuuskoulut perustettavaksi Helsinkiin, Turkuun, Vaasaan, Kuopioon, Tampereelle ja Viipuriin. Opetuskieleksi määrättiin Kuopiossa, Tampereella ja Viipurissa suomi ja muualla ruotsi. Koulujen aloittaminen päätettiin porrastaa siten, että viimeiseksi käynnistyisi Viipurin teollisuuskoulu. Taloudellisten syiden lisäksi porrastusta perusteltiin opettajien saannin vaikeuksilla.

Maan hallitus ilmeisesti unohti, että Viipurin teollisuuskoulun toiminta tulisi käynnistää sen jälkeen kun muut perustettu olivat toiminnassa. Vasta Viipurin teollisuusyhdistyksen aktiivinen toiminta ensin lähetystöin ja kirjelmin ja myöhemmin sanomalehtikirjoituksin sai hallituksen toimimaan. 1.10.1898, 13 vuotta perustamisasetuksen jälkeen, aloitti Viipurin teollisuuskoulu toimintansa. Koulun ensimmäiseksi rehtoriksi määrättiin Kuopion teollisuuskoulun lehtori arkkitehti K.L. Ikonen. Hänen johdollaan koulu toimi 30 vuoden ajan ja vakiinnutti koulun aseman teollisuuskoulujen joukossa.

Kansakoulun käyminen harvinaista Viipurin teollisuuskoulussa oli kuten teollisuuskouluissa yleensä rakennusteollisuuden ja mekaanisen teollisuuden osastot. Koulu oli kaksivuotinen, lukukauden pituuden ollessa 6 kk, opetusta annettiin 35-40 tuntia viikossa. Uusia opiskelijoita koulu sai ottaa joka toinen vuosi. Opiskelijaksi pääsyn edellytyksenä oli 17 vuoden ikä ja jonkin vuoden työskentely teknisessä ammatissa sekä kansakoulun kurssin käyminen tai vastaavien tietojen omaaminen. Tuohon aikaan kansakoulun käyminen oli niin harvinaista, ettei edes pääosa opiskelijoista ollut kansakoulun käyneitä. Vastaavat tiedot tulkittiin useimmiten täytetyiksi jonkinmoisella luku- ja kirjoitutaidolla sekä kohtalaisella laskutaidolla. Tulkintavaikeuksien vuoksi suuri osa opiskelijoista otettiin ensin sivu- tai ylimääräisiksi opiskelijoiksi. Opiskelijan osoittauduttua kykeneväiseksi suorittamaan säädetyn tutkinnon, hänet otettiin vakinaiseksi opiskelijaksi. Opiskelijoiden keski-ikä oli 25-30 vuotta vanhimpien ollessa 40-50 vuotiaita. Aluksi melkein kaikki opiskelijat olivat kotoisin Viipurin kaupungista ja vasta myöhemmin koulun vaikutuspiiri ylettyi koko lääniin. Tutkinnon suorittaneet sijoittuivat hyvin kehittyvän teollisuuden ja rakennustoiminnan palvelukseen. Opintonsa keskeytti alkuaikoina noin kolmasosa opiskelijoista. Syynä runsaaseen keskeyttämiseen olivat taloudelliset syyt. Opintorahan saamisen sijaan opiskelijat joutuivat maksamaan lukuvuosimaksun. Ammatiltaan ja taustaltaan opiskelijat olivat lähes poikkeuksetta rakennus- tai konepajatyöläisiä. Opetussuunnitelman mukaan opetuksesta vähän vajaa puolet oli yleisiä aineita pääosin matematiikkaa, ammattiaineiden osuudesta ¾ osaa oli piirustusharjoituksia. Kurssitoiminta oli alusta asti merkittävä osa teollisuuskoulujen toimintaa. Höyrykoneiden ja sähkönkäytön lisääntyminen johti erilaisten koneenkäyttäjä kurssien tarpeeseen. Kurssi järjestettiin yleensä iltakursseina. Teollisuuskoulujen alkuaikojen vaikeuksia on asiakirjoihin kirjattu mm. soveltuvien ja pätevien opettajien vaikea saanti, määrärahojen niukkuudesta johtuvat tilanahtaus ja laboratorioiden vähäinen varustus, sopivien oppikirjojen puute ja aika ajoin pääsyvaatimukset täyttävien opiskelijoiden vähyys. Nykypäivään verrattaessa näyttää siltä, että vaikka kaikki on muuttunut, niin kuitenkaan mikään ei ole muuttunut.
Tampereelle teknillinen opisto Vuosi 1911 oli merkittävä tekniikan opetuksen historiassa, sillä silloin perustettiin Tampereen teknillinen opisto. Nykymuotoinen insinöörikoulutus oli alkanut. Tutkintonimikkeet virallistettiin vasta vuonna 1943. Siihen asti teknikko nimitystä käytettiin yleisnimityksenä teknillisen tutkinnon suorittaneista. Vuonna 1943 annetulla asetuksella säädettiin teknikko teollisuuskoulujen ja teknillisten koulujen tutkintonimikkeeksi ja insinööri teknillisen opiston tutkintonimikkeeksi. Vuonna 1911 muutettiin teollisuuskoulut kolmivuotisiksi ja modernisoitiin opetussuunnitelmat ja selvennettiin opiskelijaksi pääsyn edellytykset.
Vaikeat ajat I maailmansodan, Suomen itsenäisyystaistelun ja sisällissodan ajat olivat teollisuuskouluille vaikeat. Opiskelijamäärät putosivat romahdusmaisesti. Viipurin teollisuuskouluun ilmoittautui lukuvuoden 1918-1919 alussa 4 opiskelijaa ensimmäiselle luokalle ja 10 toiselle luokalle. Ensimmäistä luokka ei voitu opiskelijamäärän alhaisuuden vuoksi lainkaan käynnistää. Inhimillisiltä kärsimyksiltäkään ei vältytty. Sisällissodan kurimuksessa teollisuuskoulujen opettajia ja opiskelijoita vangittiin ja sai surmansa eri puolilla Suomea. Viipurin teollisuuskoulu koki raskaan menetyksen, kun sen rehtori K.L. Ikonen surmattiin 29.4.1918 monen muun vangittuna olleen joukossa.

1922-1923 opiskelijoita oli jo 75. Sadan opiskelijan raja ylitettiin vuonna 1930. Vuonna 1935 valmistui teollisuuskoulun ja Suomen sahateollisuuskoulun yhteinen oppilaitosrakennus Viipurin Patterinmäelle.

Talvisota sulki koulun Talvisodan syttyminen vei opiskelijat ja opettajat teollisuuskoulusta ensin ylimääräisiin kertausharjoituksiin ja sitten sotatoimiin, joten koulu suljettiin 30.11.1939. Syyslukukauden 1940 päättyessä Viipurin teollisuuskoulu lakkautettiin ja opiskelijat siirrettiin Oulun ja Helsingin teollisuuskoulujen kirjoihin. Viipurin teollisuuskoulu käynnistettiin uudelleen kevätlukukauden alussa 1944 Viipurissa, mutta saman vuoden syksyllä jouduttiin opiskelijat pääosin sotainvalideja siirtämään Helsingin teollisuuskouluun. Tammikuussa 1945 koulu sijoitettiin väliaikaisesti tänne Kotkaan. Koulun sijoittumisesta käytiin ankara kädenvääntö Kotkan, Lahden ja Lappeenrannan kesken. Kiista ratkesi siten, että sekä Lahteen että Lappeenrantaan perustettiin omat teknilliset koulut. Kotkaan siirtymisen vahvistava asetus annettiin vuonna 1947 ja koulun nimeksi säädettiin Kotkan teknillinen koulu. Asetuksen antamiseen asti koulu käytti Kotkassa nimenään Entinen Viipurin teollisuuskoulu.
Virstanpylväät Kotkassa Sotien jälkeen on sekä merenkulun että tekniikan koulutusta monin tavoin kehitetty, mutta tässä lyhyessä esityksessä ei ole mahdollisuuksia paneutua kehitysvaiheisiin syvällisemmin ja ovathan ne varsin hyvin myös yleisön muistissa.

Palautetaan mieliin vain joitakin virstanpylväitä kehityskulusta Kotkassa.

Vuonna 1951 merenkulkuoppilaitos ja tekniikan oppilaitos muuttivat omiin uusiin ja ajanmukaisiin tiloihin tänne KOTEKO:lle

Vuonna 1962 alkoi insinöörikoulutus Kotkassa.

Vuonna 1972 valmistui teknillisen oppilaitoksen oma rakennus Metsolaan ja samalla voitiin merkittävästi laajentaa toimintaa perustamalla sähköosasto ja aloittamalla sen puitteissa automaatiotekniikan teknikko- ja insinöörikoulutus.

Vuonna 1973 valmistui merenkulkuoppilaitoksen oma rakennus Pookinmäelle.

Vuonna 1989 käynnistyivät toimenpiteet ammattikorkeakoulujärjestelmän luomiseksi Suomeen. Kotkan merenkulkuoppilaitos ja tekniikan oppilaitos yhdessä puutalousoppilaitoksen kanssa olivat alusta asti innolla mukana hankkeessa.

Vuonna 1991 alkoivat ammattikorkeakoulun ensimmäiset opetukselliset kokeilut eri puolilla Suomea myös täällä Kotkassa.

Ammattikorkeakoulun luominen johti monivaiheiseen prosessiin, jossa oppilaitoksia yhdistettiin ja jaettiin sekä suoritettiin ylläpitovaihdoksia kunnes lopulta vuonna 1996 päädyttiin koko Kymenlaakson käsittävään yhdeksästä oppilaitoksesta koottuun Kymenlaakson ammattikorkeakouluun, jonka ylläpitäjäksi perustettiin Kotkan kaupungin ja Kouvolan seudun kuntayhtymän omistama osakeyhtiö Kymenlaakson ammattikorkeakoulu OY.

Opiskelijamäärät lähes kymmenkertaistuneet Merenkulun ja tekniikan alan opiskelijamäärät ovat Kotkassa lähes kymmenkertaistuneet verrattuna Viipurin parhaisiin aikoihin.

Merenkulun ja tekniikan koulutus on koko pitkän historian ajan elänyt suomalaisen yhteiskunnan mukana hyvät ja huonot ajat, kestänyt kriisit ja ollut myötävaikuttamassa yhteiskunnan taloudelliseen ja henkiseen kehittymiseen syrjäisestä provinssista maailman eturivin teollisuus- ja sivistys valtioksi. Runsas sata vuotta sitten, kotkalaiset katselivat kuinka Gutzeitin norjalaiset työskentelivät käynnistääkseen uuden ja modernin sahan. Kaikki insinöörit, mestarit ja ammattimiehet olivat norjalaisia. Suomalaiset joutuivat osaamattomina tyytymään oppipojan ja hanttimiehen töihin. Nykyisin maailmassa tuskin perustetaan yhtäkään merkittävää metsäteollisuushanketta, onka suunnittelussa, rakentamisessa ja käynnistämisessä ei käytettäisi suomalaista asiantuntemusta hyväksi. Kehitys on ollut huikea ja ainutlaatuinen koko maailman mittakaavassa. Merenkulun ja tekniikan kouluttaja voivat olla ylpeitä työstään, he ovat tehneet työnsä hyvin ja tuloksekkaasti.


[jutun alkuun]
Paluu Koskisen pääsivulleSivulle 1Sivulle 2Sivu 3Sivu 4Sivu 5Sivu 6Sivu 7Sivu 8Sivulle 9Sivulle 10