Esitanssivaatetus showtanssiryhmälle

Esitanssijat toimivat mm. ravintoloissa tunnelman kohottajina, kannustaen ravintola-asiakkaita tanssimaan ja suoden heille näyttävää ja mielenkiintoista katsottavaa. Esitanssijat ovat nopeasti yleistyneet suomalaisessa ravintolamiljöössä. Tanssin lisäksi tanssijoiden näyttävällä vaatetuksella on suuri merkitys kokonaisvaltaiselle esitykselle ja ilmapiirin luomiselle.

Opinnäytetyössäni suunnittelen kouvolalaiselle showtanssiryhmä Showcompany Dea'lle 3-4 erilaista esitanssiteemaa, joista kahteen suunnittelen esitanssiin sopivan puvustuksen. Lisäksi kummastakin teemasta valmistan yhden asukokonaisuuden.

Suunnittelussa perehdyn teemojen visuaaliseen kehittelyyn ja teemoihin sopivien, näyttävien vaatteiden suunnitteluun. Ideoiden keruuseen on vaikuttanut osittain fantasiamaailmasta vaikutteita saaneet lasten sadut, sarjakuvat ja musiikkivideot. Vaatteissa voi huomata elementtejä teemojen pohjalta nousevista tarinoista.