
Virkistyskeidas Palvelukeskus Koivulehtoon
Opinnäytetyön aiheena oli laatia sisustussuunnitelma päivätoiminta- sekä aulatilasta Iitin Palvelukeskus Koivulehdon tiloihin. Työn pohjana olivat asiakkaan valitsemat tilat, joita muuttamalla saadaan aikaan uusia, yhtenäisempiä tiloja. Tavoitteena oli suunnitella tilat, joilla on hoidollinen vaikutus: ne ovat virkistäviä, vireystasoa nostattavia, tekemään stimuloivia, sekä samalla myös rauhoittavia ja kodikkaita tiloja. Suunnittelulla haettiin siis ihmiseen henkisesti ja fyysisesti vaikuttamista. Työn uutuusarvo on näin tavallisesta poikkeava sisustussuunnittelu kyseisenlaisissa tiloissa, se on kohderyhmälähtöisempää ja hoidollisuutta on mietitty tavallista enemmän.
Myös useiden erilaisten kohderyhmien erityistarpeet tuli ottaa huomioon. Suurin ryhmä oli erikuntoiset ikääntyneet. Muita tiloja käyttäviä kohderyhmiä olivat muistihäiriöiset, näkö- ja kuulovammaiset, kehitysvammaiset, psykiatrisesti sairaat henkilöt, työkyvyttömät ja työhön kuntoutettavat.

