Jaana Mikkilä
Kymenlaakson perinnerakentamisen osaajien kartoitus
Työn tavoitteena oli kartoittaa Kymenlaakson perinnerakentamisen osaajia. Lisäksi selvitettiin Suomessa toimivia osaajarekistereitä sekä muodostettiin käsitys alueen rakennusperinnön vaalimisesta tänä päivänä. Selvitys on osa isompaa hanketta, jonka tavoitteena on perustaa ympäristö- ja perinnerakentamisen osaamiskeskus Kaakkois-Suomeen. Hanketta koordinoi Cursor Oy.
Kartoituksessa oli mukana 24 perinnerakentamisen pienyrittäjää: puuseppiä, kirvesmiehiä, restauroijia, konservaattoreita, maalausalan osaajia, seppiä sekä yksi kivialan yrittäjä.
Eniten tekijöitä löytyi ikkunoiden ja ovien kunnostamiseen, maalaustöihin sekä kirvesmiehen ja puusepän töihin. Lisää ammattilaisia kaivattaisiin mm. vanhojen tulisijojen korjaamiseen, kivitöihin sekä muuraustöihin.
Kymenlaakson rakennusperinnölle tyypillisiä ovat mm. linnoitukset ja varuskunnat, puunjalostusteollisuuden teollisuusyhdyskunnat sekä kartanokulttuuri. Huomattava osa vanhemmasta rakennuskannasta on kuitenkin yksityisiä asuinrakennuksia, joihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Korjausneuvontaa ja osaavia tekijöitä tarvittaisiin lisää.

















