Tervetuloa Taina Lehtosen  vapaa-ajan maailmaan !  

Kaikki vapaa-aikani kuluu palvelus- ja pelastuskoiraharrastuksen parissa. Koulutan koirani paitsi yhteiskuntakelpoiseksi "koirakansalaiseksi" myös hyötykäyttöön eli olemme poliisin- ja pelastuslaitoksen apuna heidän pyynnöstään tarvittaessa suorittamassa maasto- ja rakennusetsintää. Koira paikantaa näissä koulutuksessa oppimallaan tavalla hajuaistiaan hyväksi käyttäen eksyneen tai sortuman alle jääneen henkilön. Toimin paikallisen koirayhdistyksen koulutusohjaajana eli opastan uusia harrastajia koirankoulutuksen maailmaan.
Lisätietoja tästä harrastusmaailmasta mm. seuraavista linkeistä:
http://www.kpky.net/   = yhdistykseni kotisivut
http://www.palveluskoiraliitto.fi/
http://www.spl.fi/ = saksanpaimenkoiraliiton sivut


Seuraavassa lyhyesti ns. koirahistoriani:

Saksanpaimenkoirauros
 Ben  (95729 /80)
s. 10.4.1980                        
k. 12.7.1992               
                     

Aloitin palveluskoiraharrastuksen Benin kanssa Joensuun Saksanpaimenkoiraliiton
alaosaston kentällä tottelevaisuudella.

Tutustuimme hieman jälkiharrastukseen ja olimme mukana kun pelastuskoiratouhua aloiteltiin. Ben varattiin virallisesti väestönsuojelutehtäviin ja sai verovapauden.

Ben jäi kuvaamatta luustoltaan mutta ei ikinä oireillut. Iho- ongelmia sillä oli. Autossa Ben haukkui pitkänkin matkan taukoamatta – kuono nautinnosta leveänä !
























Oheisissa kuvissa Ben ylhäällä 3 kk vanhana automatkailijana ja alakuvassa 12 v vanhana.

Benin ollessa kymmenen vuotta otin kissan ja saman vuoden jouluna tuli järjestys-
numerolla 2 seuraava koirani:

saksanpaimenkoiranarttu
Junkertums Ina
( 38532 / 90) C
s. 13.10.1990
k. 19.8.2004
KÄYTTÖVALIO
JK3, HK2,YK1


Ina oli vuoden 1995 Kymen kennelpiirin jälkimestari ja osallistui palveluskoirien SM kokeeseen 1995 saavuttaen sijan 21. tuloksella 251p.
Luonnetestissä Ina sai 222 p.

Inan koeuran katkaisi selän vammautuminen keväällä -96. Hypyt eivät enää onnistuneet. Inan lonkat C. Muutoin terveys hyvä.

Ina oli väreiltään melko erikoinen. Kuten pentuajan kuvasta näkee, silloin vielä musta mantteli, joka iän myötä hävisi kokonaan.

Oheisessa kuvassa Ina vielä ”melko nuorena” vasta 10 v.

Inaa kuvaa sen luonnetestin kohdan V rastitus : rauhallinen ja varma.








Kuvassa Ina ”löytää”
Muusa kissan jonka
kanssa eli n. viisi vuotta.




Saksanpaimenkoiranarttu                                
Junkertums Jecave
( 36853 / 98)
s. 24.9.1998
k. 15.7.2010
D/D, 0/0

Tavoitteena oli nyt käyttövalion arvo (KVA) joka saavutettiin kesällä 2004.

Sitä ennen ehdittiin saavuttaa paljon muuta:
JK3, EK3, HK1,
PERA- B, PEHA,
BH

Kave on Kymen kennelpiirin jälkimestari vuodelta 2001 ja samana vuonna myös pelastuskoirajoukkuekatselmuksessa oltiin hopea joukkueessa.

Vuonna 2002 Kave saavutti pronssia palveluskoirien SM – jälkikokeessa.

Vastoinkäymisiä on ollut. Alle kaksivuotiaana Kaven todettiin sairastavan parantumatonta
haiman vajaatoimintaa. Henki säästyi vaikka vähällä oli… ja ruokavaliohoidolla Kave on elänyt lähes oireettomana. Lonkat on kuvattu ja todettu D:ksi ja vakava nivelrikko. Kyynärpäät 0/0.

Luonnetestissä Kave sai 170 p.  Luonteeltaan Kave on hieman rauhaton, hieman pehmeä. Tätä en koulutuksessa osannut huomioida ja keskittymisvirheet sekä ääntely tottelevaisuudessa  tulivat ongelmiksi.

Kaven kanssa pelastuskoiratouhuilu oli innokasta. Kuopion kurssit on matkailtu ja samoin pelastuskoirajoukkuekatselmuksia kaksi kappaletta.
Kave toimii alueemme hälytysryhmässä viranomaisten apuna pyydettäessä ja todisti etsintätaitonsa  tositilanteessa.



Saksanpaimenkoiranarttu
Faulenzer Bepripoo
”Ripo”
(Wäli Boomer- Brava)
s. 11.10.2004

kasv. Markku Piippo
B/B , 0/0
BH, JK3, PEJÄ

Ripo on luonteeltaan erilainen kuin kaksi aiempaa narttuani.Positiivisella tavalla rauhallinen ja itsevarma. Ottaa kyllä haasteet vastaan, ei siis reagoimaton. Tottelevaisuus tehdään "virkamiestyylillä". Kausi 2006 meni sterilointileikkaukseen (märkäkohtuja oli ollut jo 2 - ja myös napa operoitiin). Jälkiä on ajettu hyvällä tuloksella.  Myös haku touhua on otettu koko ajan. Luonnetestissä Ripo sai 54  p (29.9.07).
           Oheisessa kuvassa 3 kk.

Junkertums Jecave " Kave"  noin  kuusivuotiaana.

Ripo hyppää Kaven yli syksyllä 2005

Lahti palveluskoirien jälki SM: Kave  pronssimitalisti

Pelastuskoirien  joukkuekatselmus 2003 Kouvolan joukkue:
Aku & Fordi, Harri (rj) Pia & Rusina ja Taina & Kave
ripo
Ripo maaliskuussa 2008

Ripon kaveri
Ripon kaveri Kira, Sanna Tähkäsen koira
urho jäänmurtaja
Ripon treeniporukkaa: Pirjo Salo ja Urho